lauantai, 26. maaliskuu 2016

25.3

Helou! Päivällä 12 aikaan taas lähdimme Vallettaan, jossa vaihdoimme vain bussia ja sieltä lähdimme sliemaan. Katsoimme netistä, että olisi pitänyt olla nyt pääsiäisen aikaan jotain tapahtumia, mutta emme ainakaan nähneet mitään. Istuskelimme terassilla ja kiertelimme katsellen ja ottaen kuvia. Kaupungilla ei kuitenkaan ollut oikein mitään kun kaikki kaupatkin olivat suljettu. Kuuden maissa alkoi sadella vähän vettä joten lähdimme takaisin kämpille ottamaan rennosti.

sliema%20001.jpgsliema%20011.jpgsliema%20013.jpgsliema%20014.jpgsliema%20015.jpgsliema%20002.jpgsliema%20010.jpg

perjantai, 25. maaliskuu 2016

24.3 Golden Bay

Aamusta 11 aikaan oli asunnon tarkistus ja takuuvuokran palaustus. Lähdimme Vallettaan istuskelemaan ja nauttimaan hyvästä säästä. Parin tunnin istuskelun jälkeen päätimme lähteä katsomaan Golden Bay rantaa. Bussilla matka rannalle kesti tunnin verran. Käytiin meressä uimassa vesi oli vähän kylmää. Istuskelimme rannalla jonkin aikaa, kunnes aurinko alkoi laskemaan lähdimme takaisin asunnolle.malta%20007.jpgmalta%20010.jpgmalta%20018.jpgmalta%20011.jpg

perjantai, 25. maaliskuu 2016

23.3

Helou! Lähdimme kahdentoista aikaan päätös palaveriin joka oli sovittu yhdeksi. Täytimme siellä palaute kyselyn ja meille jaettiin todistukset ulkomailla olosta. Tämän jälkeen suuntasimme kaupan kautta kämpille koska olemme olleet vähän sairaana.

tiistai, 22. maaliskuu 2016

20.3 St. Julian's

Hyppäsimme heti aamusta bussiin ja lähdimme kohti St.Julian'sia. Jäimme heti istumaan terassille ja katsoimme viereisessä uima-altaassa olevaa vesipallo ottelua. Vähän ajan päästä lähdimme kävelemään kohti kaupungin keskustaa. Pyörimme jonkin aikaa ympäri kaupunkia ja löysimme taas ostoskeskuksen. Käytiin sisällä katseleen muttei löydetty mitään. 

malta%20001.jpgmalta%20002.jpgmalta%20003.jpg

maanantai, 21. maaliskuu 2016

19.3 Sliema

Aloitimme matkamme aamulla kohti Vallettaa, josta hankimme 7 päivän bussikortit. Päivä jatkui terassilla nauttien yhdet kylmät oluet. Hyppäsimme bussiin ja jatkoimme matkaa kohti Sliemaa. Perille päästyämme kävelimme rantaa pitkin katsellen maisemia. Löysimme kaupungista myös ostoskeskuksen, jossa kävimme osteleen vaatteita. Muutaman tunnin kiertelyn jälkeen lähdimme väsyneinä kämpälle levähtään. Hellettä oli varmaan 20 astetta.

malta%20004.jpg

  • Viimeisimmät artikkelit

  • Blogi-arkisto

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista

  • Linkkilista